Helmin tarina

Suopellon posti toimi kyläläisten ja kesäasukkaiden kohtaamispaikkana vuosikymmenien ajan. Posti- ja kauppareissulla vaihdettiin kylän kuulumiset ja juteltiin päivänpolttavat asiat. Postissa ja Osuuskaupan piharakennuksessa oli yleisöpuhelin silloin, kun puhelinta ei vielä läheskään joka talosta löytynyt. Kolmas seudun puhelin löytyi Ilolan kartanosta. Saapuessaan keväisin mökeilleen kävivät kesäasukkaat ensimmäisenä postissa päivittämässä kylän talviset tapahtumat ja kuulumiset itselleen ajan tasalle.

Suopellon postikonttori toimi aikaisemmin pitkään Kaunistossa, jossa Anselm ja Ida Kaste olivat postinhoitajina 1945–1966. Idan jäädessään eläkkeelle vuonna 1966 uudeksi postinhoitajaksi valittiin Helmi Virolainen (1923–2008). Tässä yhteydessä Suopellon Osuuskauppaan alettiin remontoida paikkaa postikonttorille. Remontin ajan, kevättalven 1966, posti toimi Helmi Virolaisen kotona Sulkalassa. Kesästä 1966 vuoteen 1974 posti toimi Osuuskaupan kiinteistössä. Postin sisäänkäynti oli kaupan rannanpuoleisella seinällä, jossa oli myös sisäänkäynti kaupan myymälänhoitajan kotiin. Kaupan sisäänkäynti oli etupihan puolella. Osuuskaupan lopetettua toimintansa posti siirtyi vastapäiseen Kumpu-kiinteistöön, jossa se toimi lopettamiseensa vuoteen 1986 asti, ja tällöin Helmi jäi eläkkeelle. Helmin poika Hannu Virolainen jatkoi äitinsä jalanjäljissä Postin palveluksessa postinjakajana.

Postitoimiston päivään mahtui monenlaisia sattumuksia. Eräänä päivänä Päijänteen erakko, Toivo Pylväläinen, saapui asioimaan kuten aina ennenkin, mutta tällä kertaa hän vaati saada nähdäkseen kaikki hänen pankkikirjalla säästössä olevat rahansa. Konttorin kassa oli pieni, joten Helmi selitti Toivolle etteivät hänen rahansa konttorissa ole, vaan ne on kirjoitettu pankkikirjaan. Tämä vastaus ei erakkoa tyydyttänyt ja lähtiessään hän synkästi mutisten ilmoitti, että ensi kerralla hänen on saatava nähdä rahansa. Aikaa kului viikkoja, kuukausiakin, kunnes Pylväläinen jälleen kerran tuli asioitaan hoitamaan, tällä kertaa pitkän kepin kanssa. Hän uudisti kysymyksensä rahojen saamisesta nähtäville ja tehosti toivettaan nakuttamaan kepillä Helmin pöydän kulmaan. Helmi tuli aina hyvin toimeen ihmisten kanssa ja rauhoitteli Toivoakin leppoisalla Karjalan murteellaan: ”Kuuleha sie Toivo. Et sie rahojais saa kepi kanskaa näkyvii, mut talles ne silti on.” Tilanne jäi siihen.